Tasan kaksi viikkoa siihen, että kävelen iskän käsikynkässä alttarille! Vaikka olen tässä koko alkuvuoden pikkuhiljaa järjestänyt häitämme niin nyt vasta alan tajuamaan sen, että olen oikeasti menossa naimisiin. Kirjoittaessa häävalaani iskostui tämä todellisuus päähän ja itkuhan siinä meinasi tulla. Elokuun 6.päivä sanon tahdon. Lupaan rakastaa. Nyt ja aina. Avoliitto muuttuu avioliittoon. Musta tulee vaimo. Saan aviomiehen. <3
Rakkaat ystäväni järjestivät mulle viime lauantaina polttarit. Mut tultiin kaappaamaan kotoa ysiltä aamulla ja vietiin side silmillä autoon. Matkasimme siskoni luokse aamupala brunssille. Siellä odotti lisää jengiä.
Ilman pientä jäynää ei näistä polttareista selvitty. Ystävieni mukaan olen ”aina” salilla treenaamassa. Tästä syystä he antoivat mulle uuden parhaan kaverini, kahvakuulan. En saanut jättää tätä parasta kaveriani yli metrin päähän itsestäni. Minun tuli huolehtia siitä koko päivän ajan. Jos unohdin kaverini yli metrin päähän jouduin rankkuna tekemään 10 punnerrusta. Voin kertoa, että kaveri unohtui aika monta kertaa. 😀
Brunssin jälkeen lähdettiin Vantaalle Ruutisavun ampumaradalle. En enää muista mitä aseita käytin mutta taisi niitä olla ainakin neljä erilaista. Ei hittolainen, että se on jännittävää touhua! Adrenaliinit ihan katossa ja paskat melkein housuissa kun ne aseet potkaisi aika tujusti ampuessa.
Tulimme ampumasta takaisin siskoni luokse syömään (taas) ja seuraava ohjelmanumero oli naurujooga. Eräs alan ammattilainen (en muista nimeä) saapui paikalle ja nauratti meitä 2h ajan. Hohotimme ja leikimme pihalla kovaan ääneen kuin idiootit. Naapurit varmaan pitivät meitä täysin kajahteneina. 😀 Tämän jälkeen taidettiin syödä taas vähän lisää. Grilli kävi kuumana, juomaa kului ja aurinko paistoi. 🙂
Sitten oli vielä exä-mölkky. Mölkkypalikoihin oli kirjoitettu entisten elämässä olleiden miehien nimiä ja heitto kapulana toimi tietenkin Antti. Tarkoitus oli heittää Antilla kaikki exät kumoon ja täten ”poistaa” heidän pahat henget elämästä. Hieman erilainen morsiustaika. 😀 Jokaisen miehen kohdalla piti kertoa miten hän oli saapunut ja lähtenyt mun elämästä. Mikäli en osunut kapulaan niin rankkuna piti ottaa niin monta huikkaa kun kapulan lukema oli. Bonuksena tehdä se vielä punnertaen. Ja se drinkki ei tietenkään ollut mun valitsema. Se oli hyvinkin alkoholipitoinen iso tuoppi. Siinä kohtaa kun heitin nro 11:sta ohi kolmannen kerran alkoi puhe jo sammaltamaan. Olin pitkästä aikaa humalassa. 😀 Päivä päättyi nostalgisen Hotelli Vantaan tanssilattialle.
Oli aivan mielettömän ihana päivä. Parasta oli olla rakkaiden ihmisten kanssa. Iso kiitos vielä ystävilleni ja perheelleni tästä päivästä. En muista milloin viimeksi nauroin niin paljon. Sunnuntaina pääkivun lisäksi tuntui pahalta koko kehossa mutta se oli todellakin sen arvoista! <3
Tässä kuluneiden kuukausien aikana olen pyrkinyt olemaan itselleni armollisempi. Kirjoitettuani postauksen ”minäkin tarvitsen apua” koitin hakeutua työterveyspsykologin juttusille. Vaan en päässyt. Syytä en tiedä miksi. Kuitenkin halusin alkaa kehittämään itseäni ja ajatuksiani niin sanotusti terveellisempään suuntaan. Ennen kuin ajan itseni pakonomaisen suorittamisen takia burn outtiin. Ostin psykoterapeutti Maaret Kallion kirjan Lujasti lempeä. Tämä kirja on antanut paljon pohdittavaa ja sen myötä olen pyrkinyt tietoisesti muuttamaan käyttäytymistäni ja ajattelutapojani. Kirja tuo esille sen miten tänä päivänä pyritään kohti niin sanottua superelämää. Missä kaikki on hohdokasta ja ihanaa. Ongelmatonta menoa jossa todelliset tunteet sivuutetaan. Onnellisuuden tavoittelusta on tullut pakkopaita. Myös mulle. Mutta eihän elämä mene niin. Itse koitin huomaamatta pyrkiä tätä superelämää kohti. Nyt haluan pois siltä tieltä. Haluan olla minä. En superminä.
Tämä itsensä tutkiskelu on tuottanut positiivista tulosta sillä huomaan olevani iloisempi ja onnellisempi. Lähempänä sitä mitä aikoinaan nuorempana oli. Huolettomampi. 🙂
Näin parina esimerkkinä. Olen valehtelematta vapusta lähtien joka viikonloppu herkutellut ilman minkäänlaisia morkkiksia. Elänyt hetkessä ja nauttinut. On ollut yhtä sun toista juhlaa sekä tilaisuutta. Suuhun on lapattu kakkuja, karkkia sekä muita rasvan ja sokerin kyllästämiä herkkuja.
Eikä niin kauan aikaa sitten olisin vielä rankaissut itseäni herkuttelusta kovilla treeneillä ja pitänyt pitkiä herkkulakkoja. Olen joskus jopa jättänyt menemättä tilaisuuteen siksi etten söisi. Koska pakko pysyä kondiksessa. En antanut itselleni lupaa ja jos lankesin niin haukuin itseni. Koska olin pettynyt suoritukseeni. Olin epäonnistunut. Mun sisällä asustaa pieni mielipuoli jonka vuokrasopimus on nyt irtisanottu.
Onko tämä löyhempi ajattelu kostautunut? Ei. Paino ei ole noussut mihinkään. Sen sijaan olen saanut viettää aivan ihania hetkiä läheisten kanssa. Täysin turhaa olen itseäni piiskannut. Maailmani ei kaatunutkaan kakkupalaan.
Treenien suhteen olen lopettanut kehityksen tai paremmuuden tavoittelun. Ajatus siitä, että on pakko kehittyä paremmaksi tai on pakko saada muhkeampi perse alkaa olemaan historiaa. Vaikka yksikään mun lihas ei kasvaisi enää yhtään niin väliäkös sillä on. Sit olen tämmönen. Musta on alkanut kuoriutua sellainen ”hyvän olon” treenaaja. Laitan itseni koville mutta en pakosta. Vaan halusta.
Tämä pysähtyminen ja itsensä tutkiskelu on ollut enemmän kuin paikallaan. Suurinta pohdintaa on tuonut se millainen haluan olla itselleni? Se miten käyttäydyn itseäni kohtaan heijastuu myös ympärilläni oleviin. Vielä se mielipuoli päässäni asustaa mutta pari muuttolaatikkoa on jo oven toisella puolen. Josko hän veisi myös alivuokralaisen nimeltä kontrollifriikin mennessään. Naurujooga ohjaajan oppeja noudattaen taputan itseäni olalle ja huudan kovaan ääneen ”HYVÄ, HYVÄ, MINÄ, MINÄ, JOO, JOO!!” 🙂
Nyt on sellainen olo, että haluun vaan fiilistellä elämää. Tulevia häitä. Häämatkaa. Arkea. Meitä. Tämä saattanee olla viimeinen postaukseni naimattomana. Mikäli näin niin syssymmällä kuullaan taas kun rouva Mutka saapuu häämatkaltaan.
Ihanaa kesää! 🙂
-Jenni-