Tipsejä ongelmaihon hoitoon

Olen teini-iästä lähtien aina tähän päivään asti kärsinyt kukkivasta naamasta. Nuorena näytin ajoittain jopa elävältä Americano pizzalta. 😀 Muistan aina kuinka äiti sanoi mulle, että: ”kun vanhenet niin kyllä ne finnit pikkuhiljaa katoaa ja häviää kasvoilta kokonaan.”

No kuinkas kävikään…  Täytän kohta 31-vuotta ja edelleen tämä hipiä kukkii. Mulla on hieman kusetettu fiilis. 😀 Aikuisiällä hipiän hoitoon olen testannut yhtä sun toista. Kalliita ja halvempia tuotteita. Mun iho on totaalinen sekamelska. Se kuivuu yhtä helposti kun rasvoittuu. On mustapäitä, finnejä ja kuivia laikkuja. Mun yksi lempipuuha on tietenkin puristella noita näppyjä, jonka jälkeen naama näyttää siltä kuin siinä olisi räjähtänyt jokin. Miten ihana onkaan se tunne kun se tiukasti kiinni ollut mustapää putkahtaa ulos. 😀 Haha! Täytyy toivoa, että mamin sanomisista ”rasvaiselle iholle ei tule ryppyjä niin helpolla kuin normaalille iholle” pitäisi nyt edes kutinsa. 😀

Finnien kanssa on siis painittu sellainen 18-vuotta kutakuinkin. Kun urheilu tuli tiiviisti mukaan elämään niin sen mukana tuli myös runsas hikoilu. Mikä taas toi mukanaan uudet haasteet ihon hoitoon. Pieniä hikinäppyjä finnien kavereiksi. Voi, että kun oli taas voittajafiilis. Nyt niitä näppyjä puskee esiin myös hormonaalisista syistä. Vedän kerran kuukaudessa 10 päivän kuurin keltarauhashormonia jotta mun kuukautiskierto normalisoituisi. Ei ne finnit siis varmaan koskaan häviä kokonaan.

Noin vuosi sitten kiinnostuin luonnonkosmetiikasta. En halunnut enää pistää kemikaaleja iholle kun niistä ei selvästi ollut mulle hyötyä. Mä en ole sellainen tyyppi joka tykkää lotraa kymmeniä eri mönjiä naamaan. Haluan pitää asiat simppelinä. Pese, kosteuta ja kuori ajoittain, that’s it. En vaan jaksa lotraa erilaisilla silmänalusvoiteilla, kasvovesillä ynnä muilla. Luin netistä paljon eri kosmetologien blogeja ja ihon hoitoon liittyviä artikkeleita. Yhtä asiaa korostettiin lähes jokaisessa – älä kuori kasvoja liian usein. Ja juuri sitä olin tehnyt. Aina hikisen treenin jälkeen tuntui, ettei iho puhdistu kunnolla jos en kuori sitä. Halusin hinkkaa sen monen kertaa treenin aikana kuivuneen hien siitä pois juurta jaksaen. Tein sen parhaillaan siis 5x viikossa ja tällä tein koko ajan lisää hallaa hipiälle. Vähensin kuorimista yhteen kertaa viikossa. Ruohonjuuren verkkokauppassa selaisin sivuja varmaan pari tuntia lukien käyttäjien kokemuksia eri tuotteista ja niiden perusteella lähti tilaus menemään. Löysin tuotteet joista en enää luovu. Ja mikä parasta ne ovat hyvin edullisia sekä suoraan luonnon antimista! Näiden tuotteiden avulla ja kuorimista vähentämällä ihon kunto parani. Ei se mikään siloposki vieläkään ole mutta parempi kuitenkin.

Mustikkakasvosaippua

Flow mustikka kasvosaippua rasvaiselle ja sekaiholle.

”Antioksidanttinen ja vitamiinipitoinen pohjoisen mustikka ravitsee ja uudistaa  ihoa. Vihreä savi poistaa ihosta epäpuhtauksia ja ylimääräistä rasvaa. Lesitiini kosteuttaa ja rauhoittaa ihoa. Vaahtoaa pehmeästi. Ei tee ihosta pintakuivaa.”

Hinta pyörii 7-9 euron välimaastossa ja saippuapala kestää todella kauan. Tällä pesee meikin hyvin pois. Ja tosiaan tästä EI jää samaa fiilistä ihoon kuin perus käsisaippuasta. Ei tule kuivan koppuraista.

VIHREÄ-6430028391165

Flow Tyrni & Sitruuna himalajansuolasaippua.

”Mineraalipitoinen himalajansuola lievittää erilaisia iho-ongelmia, Raikkaat sitrukset greippi, appelsiini ja sitruuna ovat ihoa puhdistavia ja antiseptisia. Niiden kirpeän makea tuoksu virkistää  ja antaa energiaa.”

Rantalomalla merivesi tekee gutaa iholle koska siinä on suolaa. Kotona harvemmin uiskentelee säännöllisesti meressä niin tästä saa sitä suolaa joka helpottaa iho-ongelmia. Käytän sitä muutaman kerran viikossa. Ei ole hyvä meikin poistoon mutta naaman pesuun aina silloin kun meikkiä ei ole. Todella riittoisa pala ja hinta pörrää samoissa 6-9 euron lukemissa riippuen mistä ostaa.

sokeri

Kun tulee aika kuoria kasvot niin käytän siihen nykyään puhdasta sokeria kuorimiseen tarkoitetun pesuaineen sijaan (varmaan ainoa asia mihin käytän tänä päivänä sokeria). Noin teelusikallinen sokrua, pyörittele sitä kosteilla käsillä kosteisiin kasvoihin. Sokeri sulaa iholle ja jättää sen kirkkaaksi. Tämän kuorita-aineen hinta on ainakin kohdallaan. Mitä se kilon taloussokeri nyt maksaa, euron? Eikä ole kemikaaleja. 🙂

gel-creme-hydratant-peaux-jeunes

Cattier gel creme purifiant – kosteuttava geeli

”Tämä kosteusvoide tasapainottaa talineritystä ja poistaa kiiltoa. Se sisältää ihoa rauhoittavia ja puhdistavia raaka-aineita kuten piparminttua, appelsiininkukkavettä ja aloe veraa. Geelimäinen ja kevyt koostumus kosteuttaa ja raikastaa ihoa. Geelin ansiosta ihosta tulee pehmeä, tasainen ja mattapintainen.”

Kuivuu nopeasti ja tekee ihon pinnasta napakan. Riittoisa, pari painallusta riittää jo reilusti kasvojen kosteuttamiseen. Hyvä meikin alle ja päivä voiteeksi. Hinta n. 12 euroa.

nafha_Arganoljy-100ml

Nafha Argan oil

”Kallisarvoista arganiaöljyä sanotaan öljyistä täydellisimmäksi sen huikean E-vitamiini- ja runsaan antioksidanttipitoisuuden sekä ihon vanhenemista hidastavien vaikutustensa johdosta. Ihoa korjaavaa ja uudistavaa arganiaöljyä on myös käytetty menestyksekkäästi mm. palaneen ihon sekä aknen ja vesirokon arpien hoidossa. Arganiaöljy sopii myös kipeiden nivelten hierontaan.”

Argania öljyä käytän yövoiteena. Se jättää hetkellisesti ihon öljymäisen kiiltäväksi mutta tämä kyseinen tuote kuivuu kuitenkin suhteellisen nopeasti. Pullo on iso (100ml) ja sen puoleen riittää pitkään koska kaksi painallusta riittää koko kasvoihin. Argania öljyjä löytyy monelta merkiltä, tämä yksilö maksaa n. 30 euroa.

Muun kehon rasvaamiseen käytän perus kookosöljyä. Sitä samaa kamaa jota laitan ruokaani. Sillä voit myös eheyttää hiusten kuntoa naamion muodossa. Ajoittain sekoitan sitä tilkan mukaan hiuksiin jätettävään hoitoaineeseen. Sillä ei saa lotrata koska muuten hiukset näyttää paskaisilta. 🙂

Näitä listaamiani tuotteita löytyy monista luonnonkosmetiikkaa omaavista kivijalka- sekä verkkokaupoista. Googlella löytää hyvin tuotteita myyvät puljut. Hinta ei noissa päätä huimaa joten kannattaa ehdottomasti kokeilla mikäli kamppailet samojen iho-ongelmien kanssa.

Tottakai ruokailutottumukset vaikuttavat suuresti myös ihon kuntoon. Vettä on juotava niin ei kuivu rusinaksi eikä suklaan syöminen ole ketään vielä siloposkeksi tehnyt.

screenshot_2014-06-26-14-57-40-1

Ihmisestä on yli 70% vettä. On siis enemmänkin kuin selvä keissi, että jos sitä ei juo tarpeeksi niin se näkyy myös ihon kunnossa. Hyvä määrä on 2-3L päivässä.

Käytän luonnonkosmetiikkaa myös meikissä. Nykyään löytyy todella kattava valikoima luonnollisia ainesosia sisältäviä mineraalimeikkejä ja jälleen ilman niitä kemikaaleja. Ne oikeasti toimii ja peittää ihon virheet. Ne eivät tuki ihohuokosia ja niissä on kosteuttavia ainesosia mukana. Niistä voisin tekaista postausta vaikka seuraavaksi. Jos muistan. 🙂

-Jenni

Herkut vs. herkut

Tervetuloa uuteen blogiin!

Edelliseen blogi alustaan meni totaalisen hermo kun se ei taipunut mun tahtoon vaan pätki ja jumitti pahasti. Nyt on uusi alusta ja paljon tyylikkäämpi ulkoasu. Laita siis tämä uusi linkki talteen niin et missaa mun mahtavia jorinoita. Vanhoja tekstejä pääsee lukemaan oikealla yläkulmassa olevasta linkistä ”vanha blogi”. 🙂

Ensimmäinen aihe uudistuneessa blogissani on erilaiset herkut. Nuo ihanat suussa sulavat, hyvinkin koukuttavat ja niin maistuvat sipsit, karkit sekä jäätelöt. Satunnaisesti syötynä nehän ei ketään tapa eikä lihota. Jos kuitenkin näitä herkullisia makuelämyksiä haluaa maistella useammin niin kannattaa miettiä mitä suuhunsa laittaa. Keho, tuo meidän oma temppeli kun varastoi kaiken ylimääräisen pahan päivän varalle. Älä siis kerrytä uimarengasta vaan vaihda napostelut terveellisempiin vaihtoehtoihin.

Yleensä terveellinen tarkoittaa monelle samaa kuin ”mauton” tai ”paha”. Näin se ei kuitenkaan ole. Yleensä kyseessä on enemmänkin asennevamma sitä ajatusta kohtaa, että herkulliset napostelut voisi tehdä myös fiksusti. Tässä postauksessa muutamia omia suosikkeja näistä terveellisemmistä vaihtoehdoista sekä kalori määrien vertailua.

DIPATUT JUUREKSET VS. DIPATUT SIPSIT

Sipsit vs porkkana

porkkanat: 100g = 33kcal

sipsit: 100g = keskimäärin 540kcal

rasvaton maitorahka dippinä: 100g = 56kcal

kermaviili 10-12%: 100g = 130kcal

Porkkanoista saat lisäksi terveydelle hyviä vitamiineja, kivennäis- ja hivenaineita. Perus suola-rasva sipistä lähinnä vaan kasoittain hiilaria ja rasvaa. Rasvaton maitorahka toimii aivan yhtä hyvin dippinä kun perus kermaviili. Siitä saat vielä lisäksi proteiinia.

Jos mieli halajaa enemmän sitä oikean sipsin tapaista niin valinnanvaraa kyllä löytyy terveellisimmistä vaihtoehdoista joita ei ole uitettu rasvassa. Markkinoilla on esimerkiksi juures sipsejä (joita voi helpolla tehdä myös itse), omena sipsejä sekä ruis sipsejä. Kaikki maistuu hyvälle ja ovat jälleen ravintoarvoiltaan paljon parempia.

paremmat sipsit

HEDELMÄT VS. KARKIT

karkit vs hedelmät

hedelmäsalaatti: 100g = keskimäärin 50kcal

irtokarkit: 100g = keskimäärin 330kcal

Nämä kaksi ovat ravintoarvoiltaan aivan kuin yö ja päivä. Hedelmistä saa paljon elimistölle tärkeitä vitamiineja sekä niitä kivennäis-ja hivenaineita. Sen tietää jokainen. Karkeista saa lisäaineita, väriaineita ja ison kasan pelkkää puhdasta sokeria. Karkeilla ei ole elimistölle mitään hyvää annettavaa.

MAUSTETUT RAHKAT VS. JÄÄTELÖ

jäätelö vs rahka

Skyr & Isk: 100g = keskimäärin 50 kcal

Kermajäätelö: 100g = keskimäärin 200kcal

Ben&Jerrys 100g = keskimäärin 300kcal

Skyrrin rahkat toimii hyvin jälkiruokana tai leffa herkkuna. Nyt on Lidliin tullut myyntiin myös vastaava Isk-rahka jossa on aika pitkälti samat ravintoarvot. Ne ovat kermaisen pehmeitä ja muistuttavat eniten jäätelöä jos sitä tekee mieli. Myös esim. pakastemarjoista pystyy helpolla tehdä ”sorbettia”. Esimerkiksi kasa mustikoita, mansikoita ja vaikka banaania blenderiin pienen vesi tai maito määrän kera (voit laittaa joukkoon myös hieman maitorahkaa tai proteiinijauhoa). Sitten mössö pakkaseen tunniksi pariksi ja avot. Ala lusikoimaan. 🙂

Jos rahka ei kuitenkaan sun jäätelön himoa vie pois niin valitse kaupan pakastealtaasta se vähemmän sokeria ja rasvaa omaava vaihtis. Tässä muutama esimerkki.

paremmat jädet

Toivottavasti nuo kalorimäärät pisti edes hieman ajattelemaan. Toki aina ei tarvitse miettiä sitä terveellistä vaihdokkia. Saa sitä ihka ”oikeaa” herkkua syödä myös. Mutta mikäli herkuttelu kuuluu jokaiseen viikonloppuun niin tällöin ei myöskään tarvitse ihmetellä miksi paino nousee ja vaatteet kutistuu. Esimerkiksi kerran kuukaudessa voi hyvin mättää sitä rasvaisempaa ja kermaisempaa jos sitä muulloin hieman antaa ajatusta sille mitä suuhun laittaa.

Tehden tällaisia pieniä muutoksia omassa päivittäisessä ja viikottaisessa arjessa pitää huolen siitä, ettei jokaisen talven jälkeen tarvitse aina uudelleen treenata itseään kesäkuntoon. Eikä jokaisen herkkuja sisällään pitäneen kesän jälkeen ”edustuskuntoon”. Näin myös annat sun elimistölle jotain parempaa josta se mahdollisesti myös hyötyy enemmän. Pidät sitä kuuluisaa terveyttä yllä paremmin. 🙂

Pääsiäinen tekee tuloaan ja sulkaamunat ovat jo vallanneet kauppojen hyllyt. Kinderit ja muut jätti isot munat notkuu heti sisääntulon luona. Kuola alkaa valua heti suupielistä. Millä sen herkun korvaisi? No ei tartte korvata jos syöt vain muutaman. Myös sanonta ”kohtuus kaikessa” toimii edelleen todella hyvin. 😉

-Jenni