Matkamuistoja Balilta

Meille. <3
Meille. <3

Häämatka alkoi ja Balilla ensimmäiset neljä päivää vietimme jo entuudestaan tutulla Sanurin rannalla. Sijainniltaan Sanur on sopivan lähellä lentokenttää jonka vuoksi sinne oli helppo ja nopea päästä uuvuttavan 26h matkustuksen jälkeen. Sanur on mukavan vilkas mutta kuitenkin pääosin rauhallinen paikka. Siellä ei ole yöelämää ja kaikki mestat ovat säpissä viimeistään 23.00. Yksi syy miksi se on meille hyvinkin sopiva paikka kun diskoissa riehuminen ei kuulu meidän lomailuun.

Mikäli kaipaa yöelämää niin Kutan rannalta sitä löytyy. Me ei olla siellä koskaan käyty, eikä käydä. On kuulemma hyvin hektinen ja aivan turistien valloittama paikka. Myöskään paikalliset eivät pidä Kutasta. Balilaiset ovat suurimmaksi osaksi hinduja eikä heidän kulttuuriin kuulu diskoilu ja siksi yöelämää ei ole juuri missään muualla Balilla.

img_2705

img_2690

Ehdoton balilainen ykkösherkku Mie Goren.
Ehdoton balilainen ykkösherkku Mie Goren.

Sanurilla päivät menivät lähinnä lennosta toipumiseen, relaamiseen ja hyvästä ruoasta nauttimiseen. Oli ihana käydä aamulla juoksulenkillä rannan tuntumassa ja pällistellä maisemia. Pikaiset lihaskunto treenit onnistuivat rannalla sekä oman bungalowin pihalla. Viimeisenä aamuna Sanurin päätiet valtasi Bali International triathlon. Siinä me aamupalaa nauttiessa seurasimme kisaan mukaan lähteneitä juoksijoita. Triathlonin lisäksi oli myös Sanur 5k run johon olisi ollut siistiä osallistua mikäli moisesta tapahtumasta olisi tiennyt ennakkoon.

Aamulenkin varrelta.
Aamulenkin varrelta.

Sanurilta matka jatkui myös entuudestaan tuttuun Ubudiin. Vuoristoalueelle Balin keskivaiheille. Luonnon helmaan, riisipeltojen ja viidakon keskelle. Ubud löysi viime matkalla paikan sydämestä ja sinne oli tälläkin kertaa päästävä. Ai taivas, että siellä on niin kaunista. Meidän hotelli Pondok Sebatu Villa ylitti odotukset moninkertaisesti. Hotelli sijaitsi Ubudin pohjoisosassa. Podok oli rauhallinen ja pieni hotelli. Yhteensä vain 15 bungalowia. Hyvin kodikas, intiimi ja ilmapiiriltään lämminhenkinen paikka. Oman bungalowin parvekkeelta näkymä oli tällainen.

img_2779

Tuota maisemaa halusi vain katsella tuntitolkulla ja kuunnella viidakon elämän ääniä. Iltaisin kun aurinko laski alkoi viidakko elää. Lepakot lähtivät syömään ja sirkat heräsivät sirkuttamaan. Niistä pääsi ihan jumalaton ääni. Aamuisin heräsimme kukon kiekumiseen ja lintujen lauluun. Jos jossain on mahdollisuus super rentoutumiseen niin tuolla. Mutta mähän olen aika huono vaan olemaan paikoillani niin olihan sitä kehoa liikutettava sielläkin melkein päivittäin. Kerran viikossa hotelli tarjosi aamujoogaa johon pääsimme myös osallistumaan.

Hotellin ravintolasta tiirailimme aina viereiselle riisipellolle ja siellä olevia paikallisia naisia kuinka he taukoamatta paiskivat töitä. Pään päällä siirreltiin milloin mitäkin tavaraa paikasta A paikkaan B. Tiiltä, multaa ja lautoja. Suuria määriä kerralla. En käsitä miten ne naiset tekevät sen. Kantoivat tavaroita ylös ja alas jyrkkää mäkeä pitkin. Vanhimmat olivat jotain 60-70 vuoden ikäluokkaa. Kunto heillä on todella kova. Näki, että fyysisesti kovaa duunia on tehty pienestä pitäen.

Paikallisen temppelin luona.
Paikallisen temppelin luona.

img_0534

Olimme jo kotona päättäneet, että lähdemme valloittamaan Balin korkeimman huipun Mt. Agungin vuoren. Vuori on 3142m korkea ja huippu reilusti pilvien yllä. Kyseiselle vuorelle järjestetään ”Mt. Agung sunrise trekking toureja”. Ideana siis kiivetä huipulle yöllä ja selvitä sinne ajoissa katsomaan auringonnousua. Kun saavuimme lähtöpaikalle ja näin pimeässä, täysikuun loisteeseen piirtyneen vuoren varjon olin aivan mykistynyt. SIIS TONNEKO ME AIJOTAAN KIIVETÄ!?! Fiilis oli samaan aikaan hyvin utopinen, pelokas ja innokas. Tunsin miten adrenaliini alkoi virtaamaan kehossa. Vuori näytti ihan helvetin korkealta. Kokemus meni kertaheitolla kategorioihin ”en unohda sitä koskaan” ja ”rankinta mitä olen koskaan elämässäni tehnyt”. Haluan kertoa reissusta aivan kaiken ja siksi tämä trekkaus vaatii täysin oman postauksen. Kirjoitan siitä ensi kerralla.

Valmiina lähtöön!
Valmiina lähtöön!
Auringonnousu huipulla klo 06.20
Auringonnousu huipulla klo 06.20

Pondokin hotellissa vietimme neljä yötä jonka jälkeen siirryimme hieman lähemmäs Ubudin keskustaa Kamandalu Ubud hotelliin. Tämä hotelli oli paljon massiivisempi kuin Pondok. Paljon huoneita ja niiden mukana tietysti enemmän ihmisiä. Jostain syystä huoneemme upgreidattiin (varmaan tuplabuukkaus) ja saimme oman privaatin bungalowin perus huoneen tilalle. Tämä oli hyvinkin mieluisa asia. Ei seinänaapureita, oma piha ja rauha. Viiden tähden hotellina Kamandalu tarjosi hyvin hulppean aamupala buffetin sekä ilmaista aamujoogaa. Varmaan paljon muutakin mutta nämä olivat meille ne mieluisimmat asiat. Joogassa käytiin jokaisena kolmena aamuna (ja nyt olen siihen koukussa). Kuitenkaan tunnelmalta Kamandalun hotelli ei ollut yhtään niin kodikas eikä kaunis kuin Pondok. Se oli meidän makuun aivan liian iso hotelli. Viidellä tähdellä ei saanut sitä seesteistä ja rauhallista tunnelmaa.

loma-2

img_2911

Poolilla.
Poolilla.

Ubud on alueena on käsityön mekka. Myynnissä on kaikkea mahdollista mitä käsillä voi tehdä, eritoten puutöitä ja lasista tehtyjä koristeita. Paikalliset ovat todella lahjakkaita puuseppiä. Mikäli rahdit ei maksaisi niin maltaita olisi kotiin lähtenyt mukaan monta uutta peiliä, keittiön ja olohuoneen pöydät, tuoleja sekä hyllyjä. Huonekalut olivat todella kauniita ja tyylikkäitä. Tämä puu josta suurimmaksi osaksi tuotteita veistettiin on tietenkin sellaista mitä ei saa mistään Suomesta. Uudelleen sisustaminen jäi tällä erää haaveeksi. Itse Ubudin keskusta on hyvin vilkas ja turistien täyttämä. Paljon shopping basaareja missä samat romppeet joka kojussa. Keskusta eroaa Ubudin reunaman alueista kun yö ja päivä. Siellä ei ole niinkään kaunista. Siellä on vilskettä, ahdasta, paljon ihmisiä ja kovat ruuhkat. Kävimme keskustassa ostos reissuilla muutamana päivänä mutta onneksi tämä Kamandalu hotellimme sijaitsi juuri tämän vilinän ulkopuolella.

Ubud ja eritoten sen ”maalais” alueet ovat ihan pystyyn kauneimpia paikkoja mitä olen koskaan nähnyt. Olimme Ubudissa yhteensä 7 päivää jonka jälkeen matka jatkui. Taksin kyytiin ja 1,5h myöhemmin olimme Uluwatussa. Balin aivan eteläkärjessä. Google kuvahaun mukaan sieltä löytyy korkeita, pystysuoria kallionseinämiä meren reunalla ja niitä me tulimme sinne ihastelemaan. Uluwatusta löytyi myös koko reissun kauneimmat hiekkarannat.

Uluwatu temppelin alue.
Uluwatu temppelin alue.

img_2919

loma-6

Eräänä aamuna lähdimme aikaisin rannalle jotta vältyttiin ihmistungokselta ja saamme olla rauhassa. Napsia kivoja lomakuvia ja samalla paistatella aamupäivän auringossa. Yllä näkyvän kuvan kallion uoma (jota vasten istun) johdatti meidät ”päärannalta” toiselle pienemmälle ranta poukamalle. Lähdimme katsomaan löytyykö sieltä parempia kuvaus spotteja. Matka kallion reunaa pitkin oli noin 50m. Hengattiin siellä noin tunnin verran (saamatta kuitenkaan yhtään super kivaa otosta). Kello oli yksi päivällä kun päätimme suuntaa takaisin päärannalle. Tulimme takaisinpäin tuolle kallion uomalle huomataksemme että vedenpinta oli noussut varmaan 1,5m. Kuvassa näkyvästä suuresta kivestä oli enää vain pieni nyppy vedenpinnan yläpuolella. Tuuli oli kova ja isot aallot paiskautuivat tuota kallion seinää vasten jota pitkin olimme rannalle tulleet. Siinä kohtaa iski muuten paniikki. Miten helvetissä me päästään pois täältä?!? Rannalta ei ollut muuta tietä takaisin. Sitä ympäröi jyrkkä pystysuora kallionseinämä. Ainoa keino oli tuo uoma jota pitkin sinne tultiin mutta se oli nyt täyttynyt vedellä ja merenkäynti oli kova. Olimme kahdestaan. Kukaan ei kuule jos huudetaan apua. On keskipäivä, kuuma, aurinko porottaa ja viimeinen tilkka vettä meni juuri. Päässä vilisi kaikki mahdolliset Bear Gryllsin selviytymis metodit. Kasataan risut ja sytytetään tuli, savumerkkejä? Hengaillaan varjossa iltaan asti kunnes tulee laskuvesi…ilman vettä…no way! Soitetaan hätänumeroon mutta eihän me tiedetä missä me tarkalleen ollaan. Näin jo silmissäni sen uutisotsikon ”Kaksi suomalaista kuoli nestehukkaan jäätyään nousuveden varaan”. Helkkarin urpot!

Ei auttanut muu kuin lähteä uimaan kiertäen kallionseinämä hieman kauempaa jotta emme paiskaannu siihen. Antti oli onneksi pakannut reppuun vedenpitävän pussin jonne pakkasimme kameran ja puhelimet. Vaatteet tulevat kastumaan mutta aurinko kuivattaa. Jalat ylti pohjaan mutta se oli tosi kivikkoista. Jokainen isompi aalto meinasi viedä mut mukanaan. Antti puristi ranteesta niin lujaa kuin pystyi ettei irtaannuta toisista. Pikku askelin edettiin kivikossa suurien aaltojen keskellä. Välillä aallot veivät pinnan alle. Se 50m matka tuntui tässä kohtaa ihan helkkarin pitkältä. Vaikka pelotti niin ei auttanut jäädä paikoilleen. Kun pääsimme poukaman ohi ja toinen ranta alkoi näkyä niin mieli hieman rauhoittui. Kyllä me selvitään. Rannalla alkoi yksi jos toinenkin pää kääntyä meidän suuntaan. Miltähän se mahtoi näyttää kun kaksi päätä ilmestyy kuin tyhjästä kulman takaa keskellä aallokkoa. Ei selvästi näytetty liian hätää kärsivältä koska kukaan ei kuitenkaan tullut lähemmäksi saatikka auttamaan asti. Kun pääsimme rantaan Antin jalat vuotivat. Ne olivat kivikossa nirhaisseet teräviin kulmiin. Onneksi ei tullut syviä haavoja. Ainoa ihminen joka tuli kysymään missä ollaan oltu oli paikallinen kookosmehujen myyjä. Olimme sanoneet hänelle, että ostamme kookokset häneltä kun tulemme takaisin. Hän oli alkanut ihmetellä mihin oikein katosimme. Ostimme häneltä ne luvatut kookokset, istuttiin alas ja pistettiin pölliksi. Siinä kohtaa tupakka muuten maistui! Kyllä, me tupakoidaan reissussa. Nekin oli säilynyt kuivana siinä vedenpitävässä pussissa muiden kamojen kanssa. Muutoin Antti reppu hölskyi vettä.

loma-3

Kyllä kasvoi taas kunnioitus merta kohtaan. Meille olisi voinut käydä pahasti. Oltiin suunniteltu, että menemme seuraavana päivänä suppailemaan mereen mutta jostain syystä se ei enää napostellut. Meri sai jäädä.

fullsizerender-4

Viimeiset päivät menivät maankamaralla. Uluwatu osoittautui myös kivaksi ja rauhalliseksi paikaksi jonne voisi mennä uudelleen.

Balilaiset ihmiset uskovat vahvasti karmaan ja sen kyllä huomasi. He ovat hyvin avuliaita ja ystävällisiä. Toisille tehdään hyvää jotta karma ei tule kostamaan. Jokaisen asunnon pihalla on temppeli, samoin jokaisessa kylässä on yksi suurempi temppeli. Joka päivä he vievät lahjoja jumalia varten tehdyille alttareille. Ne suitsukkeet tuoksuvat muuten todella hyviltä. Paikalliset uskovat niin vahvasti, että päivittäisen lahjojen viennin takia moni ei lähde pidemmäksi aikaa mihinkään. Koska tällöin he eivät voi toimittaa näitä lahjoja.

Perhe on heille kaikista tärkeintä elämässä. Balilaiset asuvat yhdessä monen sukupolven kanssa samassa taloudessa. Yleensä yhden perheen pihassa on 3 erillistä pientä rakennusta. Yhdessä tönössä isovanhemmat, toisessa lapset sekä lapsen lapset ja kolmannessa tönössä on keittiö. He todella pitävät yhtä ja vanhuksista pidetään huolta. Kukaan ei sooloile. Osaksi siksi, että rahaa siihen ei ole. Lapset eivät muuta kumppaneiden kanssa yhteen ennen avioitumista. Ja kun lapset mahdollisesti muuttavat kodistaan pois avioitumisen myötä niin perheen vanhin lapsi (yleensä poika) muuttaa takaisin kotiin siinä vaiheessa kun vanhemmat ovat iäkkäitä ja tarvitsevat huolehtimista. Vanhuksia ei jätetä yksin. Tämä on asia jota kadehdin. Tuota hyvin lujaa sidettä joka heillä on omiin läheisiin.

Nämä on niitä asioita miksi Bali on niin ihana paikka. Ilmasta voi melkein aistia sen hyväsydämisyyden. Paikallinen ruoka saa multa viisi tähteä. Mä olen ihan myyty. Sydän tahtoo sinne uudelleen.

loma-1

Sellainen oli meidän häämatka. Ikimuistoinen. <3

-Jenni-

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *