Tänään täällä kirjoittelee pöhöttynyt ja turvonnut nestepallo. Päivän kuuma peruna on suhteeni alkoholiin, herkkuihin ja liikuntaan. Silmät ovat tällä hetkellä hukkuneet pullottavien poskien alle eikä sormuksia meinaa saada nakeista irti. Parikymppisenä tämä fiilis oli joka sunnuntainen kaveri. Siihen kuului lisäksi vielä karmea krapula, oksetus ja henkinen paha olo. Luojan kiitos ei enää sellaista. 😀
Eilen juhlittiin ennakkoon mun synttäreitä. Huomenna, maanantaina 7.3 se päivä virallisesti koittaa. Sitten on 31-vuotta näissä nahoissa vietetty. Hyviä ystäviä saapui meidän luokse viettämään iltaa. Tarjolla oli paljon suolaista ja makeaa syötävää sekä viiniä. Vietimme yhdessä iltaa keskiyöhön asti ja nukkumatti kutsui jo yhdeltä. Mulle tosin valvominen yli kello kymmeneen vaatii paljon. Kyllä, olen granny. 😀
Join eilen ensimmäisen kerran sitten viime lokakuun ”kuivattelu” viinien. Neljä lasia viiniä ja yhden siiderin. Viini maistui pitkästä aikaa todella hyvälle ja tuon neljän lasin jälkeen se alkoi tuntumaan myös päässä. Mun ”kännisilmät” olivat tehneet parin vuoden tauon jälkeen come backin. Jos muuten ei huomaa, että olen hiprakassa niin viimeistään niistä. Kuulemma toinen silmä katsoo itään ja toinen länteen. Oli aika siirtyä vesilinjalle jota sitten menikin varmaan 10 lasia. Todella harvoin nautin alkoholia (n. 3 kertaa vuodessa) mutta silloin kun sitä juon niin mulle riittää se määrä, että alan tuntemaan pientä hiprakkaa. That’s enough. Haluan nimenomaan nauttia siitä ilman, että tulen humalaan. Parikymppisenä viikonloppuisin vedetty hyvä känni oli parasta irtiottoa arjesta mutta ei enää viimeiseen neljään vuoteen. Se juna meni jo ja minä poistuin kyydistä.
Ystäväni Suvin tekemä aivan järjettömän hyvä porkkanakakku! Jos haluat juhliisi näyttäviä ja maistuvia herkkuja niin Suvin löytää täältä.
Suurempi syy tämän päivän pöhötykselle tuli pöydän notkuvista antimista. Yleensäkin herkkuja tulee syötyä harvoin, silloin tällöin yksi patukka tms. Mutta sitten kun niitä nassun eteen laitetaan kertaheitolla paljon niin tällä possulla ei ole enää rajoja. Vaikka vatsaa vääntää niin silti suu käy. Olen parisen viikkoa ”kärsinyt” suuresta makean himosta ja eilen se himo täytettiin reilusti yli tarpeen. Ja nyt puhun övereistä isolla Ö:llä. En vain osaa lopettaa ajoissa. Yhden asian tosin olen oppinut tässäkin. Sen, että välillä saa ja voi vetää tämmöiset överit. Näitä kuitenkin tapahtuu keskimäärin kerran 2-3kk aikana niin eihän sillä ole mitään väliä. Ennen mulle on tullut aivan kamala morkkis vastaavista herkku övereistä. Henkisesti paska fiilis siitä miten paljon tuli syötyä ja sisäinen kriitikko on haukkunut mut pystyyn. Tänään sitä tunnetta ei ole. Ja tämä on mulle ihan uusi juttu. Olen oppinut olemaan armollisempi itselleni mikä on oikeasti ihan mahtavaa. Edessä on parin päivän kärvistely nestepossuna ja se siitä. Toki voisin opetella vielä sitä kuuluisaa kohtuutta mutta kaikki aikanaan. Morkkis-vapaa olemus on kunnon lottovoitto! 🙂
Eilinen oli kyllä täysin tämän päivän pöhnä-fiiliksen arvoinen. Tämän härdellin täyteisen elämän sykkeessä kun saa koottua saman katon alle hyviä ystäviä, nauraa ja jutella niiden kanssa tunteja niin ai että mä diggaan! <3
Tässä siis puhalletaan kynttilää, Antti valitsi paikkansa ajatuksella. 😀
Liikunnan suhteen olen koukussa. Se on mulle kuin huumetta. En osaa, enkä halua olla ilman sitä. Tänään, vaikkakin eilen olin nauttinut alkoholia ja nukkunut kehnosti niin menin puntille. Välipäivä olisi voinut kuitenkin olla paikallaan. Koska mulla ei ollut yhtään paha olo, kiitos ajoissa lopetetun juomisen niin en nähnyt syytä olla menemättä. Pieni väsy painoi ja leposyke oli astetta korkeampi mutta eihän se mua estänyt. Halusin saada itseni sekä herkuista jämähtäneet nesteet liikkeelle. Saada sen tunteen, että tein tänään jotain muutakin kuin röhnötin sohvalla. Onhan mulla vapaapäivä ja aikaa siihen. Eikä vain tänään mutta yleensäkin olen todella huono pitämään extra lepopäiviä. Niitä on se kaksi viikossa. Muut päivät haluan treenata. Tykkään siitä ja saan siitä kiksejä. Kuten ennen muinoin viikonloppu känneistä.
Tällaisissa tilanteissa (tätä päivää esimerkkinä käyttäen) huomaan ajattelevani, että olenko treenaamiseen jopa liiankin koukussa. Kuin narkkari kokaiiniin. Miksen voi olla ilman sitä edes yhtenä extra päivänä satunnaisesti? Onko siitä tullut pakkomielle? Ei se sille tunnu. Aina mä hymyssä suin salille lähden mutta hieman armollisempi voisin sen suhteen kylläkin olla. Aina ei ole pakko treenata. Vaikka tänään treeni kulki ihan ok ja siitä tuli hyvä fiilis niin oliko se kehoa ajatellen hyvä idea? Tuskin. Tietäen missä tilassa se oli. Tässä mulla on petrattavaa. Oppia olemaan jouten. Edes joskus. Relaamaan sohvalla suorittamatta mitään.
Toisaalta voisin kuitenkin syyttää tästä vain tätä suorittaja yhteiskuntaa niin ei tartte katsoa peiliin… 😀
T. Melkein absolutisti herkku övereitä vetävä treeni narkkari.